DEKRA Katsastus laajenee Jyväskylään
DEKRA Katsastus jatkaa kasvuaan Suomessa ja laajentaa asemaverkostoaan Jyväskylään ostamalla Veikon Katsastuksen liiketoiminnan. Kaupan myötä DEKRA Katsastukselle siirtyy kaksi katsastusasemaa Jyväskylässä sekä koko Veikon Katsastuksen henkilöstö.
Veikon Katsastus on paikallinen katsastusyritys, jolla on vakiintunut asiakaskunta. Yrityksen seitsemän työntekijää siirtyvät DEKRA Katsastuksen palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
”Yrityskauppa on meille luonteva askel kasvaa Keski-Suomen alueella ja vahvistaa läsnäoloamme Jyväskylässä. Veikon Katsastus on tunnettu hyvästä palvelustaan ja ammattitaitoisesta henkilöstöstään, ja olemme iloisia saadessamme heidät osaksi DEKRA Katsastuksen ketjua”, sanoo toimitusjohtaja Hanna Kanerva DEKRA Katsastuksesta.
Asiakkaiden näkökulmasta toiminta jatkuu Kuormaajantien ja Vaajakoskentien katsastusasemilla tuttuun tapaan nyt osana kansainvälistä DEKRA-organisaatiota. Tavoitteena on kehittää palveluita edelleen paikallisesti, säilyttäen Veikon Katsastuksen vahva asiakaslähtöinen toimintamalli.
”Meille on ollut tärkeää löytää ostaja, joka jakaa saman arvopohjan ja panostaa palvelun laatuun. Uskomme, että DEKRA Katsastus tarjoaa henkilöstölle ja asiakkaille vakaan ja kehittyvän toimintaympäristön”, toteaa Juuso Rajala Veikon Katsastuksesta.
DEKRA Katsastus jatkaa verkostonsa kehittämistä eri puolilla Suomea varmistaakseen asiakkaille helposti saavutettavat, luotettavat ja laadukkaat katsastuspalvelut.
Ajankohtaista
Paljonko katsastus maksaa? – Määräaikaiskatsastus ja jälkitarkastus
Kuinka paljon katsastus maksaa? Tässä artikkelissa käymme läpi katsastuksen ja jälkitarkastuksen hinnat, sekä miten pystyt itse vaikuttamaan niihin.
Auton päästömittaus – mikä se on ja milloin se tehdään?
Mietityttääkö auton päästömittaus? Lue mitä päästömittaus sisältää, mitkä ovat raja-arvot bensa- ja dieselautoille sekä miten valmistaudut katsastukseen.
DEKRA Katsastus laajenee Veteliin ja Seinäjoelle
DEKRA Katsastus on ostanut Perhonjokilaakson Katsastus Oy:n sekä Etelä-Pohjanmaan Katsastus Oy:n liiketoiminnan.